Ismo Kiesiläinen

Findiepedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ismo Kiesiläinen
Ismo Kiesiläinen ohjaamassa Mun nimi oli ennen Tiina -elokuvan greenscreen-kohtausta
Ismo Kiesiläinen ohjaamassa Mun nimi oli ennen Tiina -elokuvan greenscreen-kohtausta
Syntynyt 11. toukokuuta 1981
Kuollut {{{kuollut}}}
Syntymäpaikka Vantaa, Suomi
Kuolinpaikka {{{kuolinpaikka}}}
Lempinimet timpu
Pituus
Elokuvayhmä(t) Ihmiskunnan ainoa toivo
Merkittävimmät roolit {{{merkittävimmätroolit}}}
IMDb
Elonet

Ismo Olli Kiesiläinen (syntynyt 11. toukokuuta 1981) on ohjaaja, käsikirjoittaja, leikkaaja ja kuvaaja, joka vaikuttaa Ihmiskunnan ainoa toivo -elokuvaryhmässä. Hän on ohjannut ryhmän kaikki elokuvat ja käsikirjoittanut suurimman osan niistä. Kiesiläinen on valmistunut medianomiksi Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian radio- ja televisioilmaisun opinnoista. Opinnäytetyössään hän tutki videokameran käyttämistä opetusvälineenä.

Tällä hetkellä Ismo Kiesiläinen työskentelee Helsingin nuorisoasiainkeskuksessa Nuorten Ääni -toimituksessa, jonka tarkoitus on antaa nuorille mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun mediassa. Lisäksi Kiesiläinen on tehnyt toimittajan töitä muun muassa Yleisradiossa.

Vuonna 2006 Kiesiläinen käsikirjoitti ja ohjasi Mannerheimin Lastensuojeluliitolle ja IRC-Gallerialle tietoiskusarjan, jonka tarkoitus on herättää ajatuksia netinkäytön lieveilmiöistä. Humoristinen sarja on kerännyt netissä satojatuhansia katsojia.

18. marraskuuta 2008 Kiesiläinen oli vieraana YLE TV2:n suorassa lähetyksessä Ajankohtaisen kakkosen Kasvatusilta-teemaillassa.

[muokkaa] Valikoitu filmografia

[muokkaa] Aiheesta muualla

Kuva:actor.png Tämä elokuvaohjaajasta kertova artikkeli on tynkä. Voit auttaa Findiepediaa laajentamalla artikkelia.

Henkilökohtaiset työkalut