Esa Jussila

Findiepedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Esa Jussila
Syntynyt 11. huhtikuuta 1987
Kuollut {{{kuollut}}}
Syntymäpaikka Turku, Suomi
Kuolinpaikka {{{kuolinpaikka}}}
Lempinimet Ehetyz
Pituus {{{pituus}}}
Elokuvayhmä(t) TR Productions
Merkittävimmät roolit Virtanen (Parasiitti)
Pommiekspertti (TNT: Kuoleman kauppiaat)
Professori (Parasite Quarantine)
IMDb
Elonet

Esa Jussila (syntynyt 11. huhtikuuta 1987) on naantalilainen ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja, kuvaaja, erikoistehostevastaava, näyttelijä ja maskeeraaja, joka vaikuttaa TR Productions -elokuvaryhmässä. Hän on ohjannut kaikki TR Productionsin julkaisemat elokuvat ja myös esiintyy pienissä rooleissa osassa niistä. Jussila on Findie ry:n hallituksen jäsen.

Näyttelijänä Jussila on esiintynyt TR Productions -tuotantojen lisäksi myös muun muassa elokuvissa Riga Mortis ja Sandwich course – Oppisoppari. Jussila harrastaa elokuvanteon lisäksi väkivalta- ja roskaelokuvien keräilyä, ja suurin osa TR Productionsin elokuvien väkivalta-aspekteista tuleekin hänen suunnaltaan. Esikuvinaan hän pitää muun muassa Lucio Fulcia, Dario Argentoa, Bruno Matteita, Joseph Merhiä ja Brian Paulinia. Vaikutteet 1980-luvun italialaiseen kauhuun näkyvät ehkä vahvimmin Jussilan ohjaamassa zombielokuvassa Parasite Quarantine (2007).

Sisällysluettelo

[muokkaa] Filmografia ohjaajana

[muokkaa] Filmografia näyttelijänä

[muokkaa] Filmografia käsikirjoittajana

[muokkaa] Nippelitietoa

Henkilökohtaiset työkalut