Warriors of Life
Findiepedia
Warriors of Life on eteläespoolainen audiovisuaalinen ryhmä, joka on perustettu keväällä 2002. Ryhmän tuottaa lyhytelokuvia ja järjestää harrastusmuotoista toimintaa ja vapaa-ajan tapahtumia jäsentensä keskuudessa sekä yhteistyökumppaneilleen. Ryhmän perinteikäs vapaa-ajan harrastus on muun muassa Ylioppilaskamerat ry:n järjestämä jokavuotuinen Fotomaraton-valokuvauskilpailu sekä Urban Exploration -harrastus. Myös erilaiset kesäjuhlat ja saunaillat ovat juurtuneet Warriors of Lifen PR-toimintaan.
Ryhmän aloittaessa vuonna 2002 siinä oli jäseniä neljä, mutta nykyään ryhmän kokoonpano on jatkuvasti häilyvä kokoonpano keskittyneenä aktiivisimpien jäsenten ympärille.
Sisällysluettelo |
Jäsenet
Perustajajäsenet
Tuotantoryhmä
- Anders Collan
- Antti Hokkala
- Arttu Juvonen
- Riku Kekkonen
- Niklas Kotonen
- Mikko Lankinen
- Wilma Litmala
- Salla Lönnberg
- Markku Maksimainen
- Olli Rantala
- Ville Sarmiola
- Pontus Slotte
- Lauri Uusivuori
Muusikot
Historia
Kun Warriors of Life perustettiin vuonna 2002, olivat sen tuotokset kotivideoiden tasoa, ja niitä esitettiinkin lähinnä partiotapahtumissa. Kaveriporukan viikonloppuisin kuvaamat "pölhöilyt" riittivät naurattamaan tuttava- ja harrastepiiriä erilaisissa koti-iltamissa. Näiden videopätkien sisältö oli lähinnä improvisoitua sketsimuotoista viihdettä.
Vuonna 2002 kuvattu Mursu kauhukomedia oli ensimmäinen muista poikennut tuotos, sillä sen aihepiirinä oli komedian lisäksi kauhu. Mökkireissulla olleet pojat päättivät kuvata elokuvan sadetakkiin pukeutuneesta viikatetta heiluttavasta mystisestä murhaajasta (Mikko Virkkula) joka sarjakuvamaisesti yritti tappaa mökkeilemään saapunutta Veikko Savikkoa (Timo Pääskynkivi) - heikoin tuloksin. Kuvauksissa kuitenkin alkoholinkäyttö aiheutti vielä ongelmia kokemattomalle kuvausryhmälle, joten lopputuloksessa oli nähtävissä mm. aikakoodia satunnaisesti pitkin elokuvaa. Lyhytelokuva kuitenkin toimi suunnannäyttäjällä vakavampimuotoisille Warriors of Lifen tuotoksille, jollainen Mursu-elokuvalle tehty jatko-osa Mursu 2 olikin.
Vuonna 2003 tehty Mursu 2 oli käsikirjoitettu kauhuelokuva joka kuvattiin perinteisesti samalla tontilla kuin ensimmäinenkin Mursu-elokuva. Kauhusarjan toinen osa onnistui viihdyttämään pientä yleisöä vahvasta amatöörimaisuudestaan huolimatta.
Piakkoin onnistuneen Mursu 2 elokuvan jälkeen kuvattiin toinen käsikirjoitettu elokuva Norjalaiset, jossa oli vahvasti esillä tuotantoryhmän suuri innostus norjalaiseen blackmetal kulttuuriin. Elokuvassa kaksi norjalaista hevimiestä, Erkekjetter ja Horg, päättävät lähteä Suomeen hakemaan uudet villakintaat. Norjalaiset-elokuvan menestyttyä erinomaisesti videoryhmän ystäväpiirissä, johtuen pääosin samankaltaisesta musiikkimausta, alkoi Warriors of Lifen elokuvatuotanto pikkuhiljaa siirtyä enemmän ja enemmän käsikirjoitettuihin pätkiin. Käsikirjoitusten, ja niiden toteuttamisen ohella videoryhmä kuitenkin jatkoi "pölhöjen" kuvaamista ja julkaisemista Internettiin.
Mursu 3 oli seuraava käsikirjoitettu tuotos, jonka tavoitteena oli antaa Mursu 2:ssa auki jääneelle lopulle vihdoin päätös. Elokuvan tuotanto poikkesi jälleen aiemmista tuotannoista, sillä tällä kertaa paikalla oli erikseen mukana joukko vapaaehtoisia statisteja ja elokuvaa purkitettiin useissa eri kohteissa laaditun käsikirjoituksen mukaan. Näyttelijöitä oli myöskin aiempaa enemmän ja heidän tarvitsi tällä kertaa noudattaa entistä tarkemmin käsikirjoitettua dialogia. Elokuvan kuvauksiin oli myös panostettu kuvausteknisesti enemmän, käyttämällä mm. kolme kennoista laina videokameraa, sekä köysiä elokuvan stunteissa. Elokuvaryhmä sai myöskin luvan kuvata Santahaminan sotilasalueella elokuvaan muutamat kohtaukset, joiden arvo oli lähinnä enemmänkin kuvausryhmän moraalia kasvattava kokemus.
Vuosi 2004 rykäistiin käyntiin kevättalvella Espoon Nuuksiossa kuvatulla Norjalaiset 2 elokuvalla, joka oli jatko-osa aiemmin norjalaisten miesten seikkailuja seuranneelle tarinalle. Tässä käsikirjoitetussa jatko-osassa miehet tulivat Suomeen polttamaan kirkon kostoksi ystävänsä kuolemasta, joka oli kuollut papin ajettua tämän yli autollaan. Elokuvaa kuvattiin Nuuksion lumisissa maisemissa ja tarinaan mahdutettiin mukaan niin Joulupukkia kuin suomalaista saunaperinnettäkin. Elokuvaa varten rakennettiin pienoismalli Espoon tuomionkirkosta, joka sitten poltettiin kameran edessä. Elokuvan juoni oli kieli poskella kirjoitettu, mutta sen arka aihe kristinuskon vastaisine piirteineen herätti huolenaiheita kuvausryhmässä. Onneksi kuitenkin polemiikilta säästyttiin ja elokuvasta muodostui eräänlainen Warriors of Life:n "trademark elokuva".
Norjalaiset 2:n innoittamana videoryhmä kuvasi innolla muita tuotoksia kuluneen kesän aikana, ja näistä yksi onnistuneimmista oli Timo ja kalusteet -pölhöpätkä, missä videoryhmän luottonäyttelijä Timo Pääskynkivi jatkoi tutuksi tullutta stunttilinjaansa istumalla tällä kertaa kaiken mahdollisen huonekalun kyytiin kun pojat vetivät häntä ja huonekaluja auton perässä pitkin Espoossa sijaitsevaa teollisuusaluetta.
Vuonna 2005 ryhmän jäsenistä suurin osa lähti puolustusvoimiin suorittamaan asepalvelustaan. Tästä huolimatta ryhmä päätti alkaa työstämään ensimmäistä pidempää elokuvaansa, Valkoista Marraskuuta. Elokuvan kuvaukset aloitettiin noin vuosi ennen elokuvan valmistumista, ja elokuvaa pyrittiin kuvaamaan aina kun videoryhmän jäsenet olivat vapaalla puolustusvoimien palveluksesta. Elokuva oli ensimmäinen Warriors of Life:n elokuva missä käytettiin CGI-grafiikkaa Espoon Kaukalahdessa sijaitsevan teollisuusrakennuksen räjäytyksen simuloimiseksi. Elokuvan valmistuttua järjesti videoryhmä virallisen ensi-illan, mihin kutsuttiin elokuvan tekoon osallistuneita henkilöitä sekä heidän ystäväpiirinsä jäseniä. Vastaanotto oli hyvä, vaikka videoryhmä tiedostikin haukanneensa liian ison palan, näin pitkän elokuvan tuottamisessa. Yhteinen päätös oli palata lyhyempien elokuvien pariin ja unohtaa Valkoisen Marraskuun tuotantovaiheiden aikana lähellä olleet burnoutit. Valkoisen Marraskuun lisäksi mainittavia tuotoksia oli mm. Sidottu Sergei, jossa käsiradoissa lampputolppaan kahlittu mies (Ville Sarmiola) sai julkisella paikalla esiintyessään aikaan hyvin piilokameramaista videomateriaalia. Kyseinen tuotos päätyi lopulta Riemurasia.netin kaatopaikka-osioon, jossa se sai Warriors of Lifelle ennennäkemättömät katsojaluvut.
Vuonna 2006 päätti videoryhmä palata jo sisäpiirissä klassikoksi muodostuneen tuotoksen, Jet Timon pariin. Ryhmä päätti tehdä käsikirjoitetun sarjakuvamaiseen tyyliin esitetyn lyhytelokuvan tuosta oudosta viittapellestä (Timo Pääskynkivi) joka juoksentelee pitkin öisiä kaupungin katuja pukeutuneena Jet huoltoasemaketjun lippuun ja pelastaen vähempiosaisia rikollisuuden armoilta. Vuonna 2006 koettiin myös Warriors of Life:n keskuudessa uudenlainen elokuvatyyli. Ryhmän jäsenet keksivät juottaa Ville Sarmiolan humalaan ja laittaa mies kameran eteen kertomaan jotain mielenkiintoista Metroista, improvisoiden kertomansa. Alkoholimäärän lisääntyessä parani myös jutun taso ja lopulta leikkauspöydällä pätkästä saatiin aikaiseksi hyvin paljon Studio Julmahuvin "Viimeiset Vaeltajat" raitiovaunu-valedokumenttia muistuttava lopputulos. Suuren suosion saavuttanut valedokumentti kirvoitti videoryhmän palaamaan aihepiiriin toistuvasti kuvaamalla myös myöhemmin lisää Kale-päähenkilön ympärillä pyörineitä valedokumentteja. Vuoden 2006 syksyllä elokuvaryhmä päätti toteuttaa kesälomien aikana haaveillun kauhuelokuvan toteuttamisen. Synapsis lähetettiin boheemille kirjailijanerolle Olli Lönnbergille käsikirjoitettavaksi ja syksyllä tuotosta ryhdyttiin kuvaamaan. Projekti sai nimekseen Pimeys.
Pimeys oli ensimmäinen Warriors of Life:n organisoima kuvausretki luonnon helmaan, missä kuvausryhmän pelkkänä tarkoituksena oli kuvata ja purkittaa elokuva, ilman vaihtoehtoista toimintaa. Ryhmä varustautui aggregaateilla ja valonheittimillä, sekä puolijuokkueteltalla ja suuntasi keskelle Nuuksion metsää. Ensimmäisenä iltana ryhmä jakautui kahteen osaan. Toinen osa kuvasi elokuvan kohtauksia kun toinen ryhmä rakensi "leirissä" sähköjä, valaistusta sekä köysiä puihin köysistuntteja varten. Yön pimeydessä sitten kuvattiin suurin osa elokuvan käsikirjoitetuista kohtauksista Mikko Lankisen ohjaamana. Seuraavana päivänä ryhmä kuvasi loppuun pimeällä kuvattaviksi suunnitellut otokset ja kohtaukset. Reissu oli erittäin palkitseva leikkauspöydän materiaalin puolesta, mutta kuvausryhmän jäsenille se oli poikkeuksellisen rankka viikonloppu. Lopulta elokuva saatiin leikattua valmiiksi ja se lähetettiin innolla esitettäväksi vuoden 2007 Roskavideofestivaaleille. Ikävä kyllä tapahtumassa elokuvan esitys jäi hieman latteaksi, koska tilassa käytössä olleen videotykin lamppu toisti huonosti hämäräksi värimääritellyn elokuvan kuvatut kohtaukset.
Vuoden 2007 kesällä Warriors of Life aloitti monia kunnianhimoisia elokuvaprojekteja, mutta vain yksi niistä valmistui saman vuoden puolella. Muutama muu kuopattiin ja osa jäi odottamaan lisämateriaalia. Valmistunut lyhytelokuva oli Rintaman Miehiä -valedokumentti. Elokuvassa Kuningaspeto: Metro -valedokumentista tuttu Kale (Ville Sarmiola) oli tällä kertaa päättänyt rakentaa aikakoneen ja matkustaa sillä menneisyyteen etsimään isoisäänsä. Elokuvan imprivisoidun kuvauspäivän johdosta elokuvan juoni ei elokuvan valmistuttua tyydyttänyt kaikkia katsojia. Tästä huolimatta videoryhmä koki elokuvan onnistuneeksi pikatuotokseksi.
Vuosi 2008 meni jälleen lähes samoissa merkeissä kuin edellinenkin; projekteja aloitettiin mutta montaa ei saatu valmiiksi. Oikeastaan ainut 2008 vuoden julkaistu tuotos oli Vappuna kuvattu kuuden tunnin valedokumentti, missä Kuningaspeto: Metro ja Rintaman Miehiä -valedokumenteista tuttu Kale (Ville Sarmiola) ja hänen ystävänsä Sampo (Timo Pääskynkivi) harjoittelivat ja dokumentoivat stunttien tekoja. Vuoden 2008 toinen mainittava projekti oli Jet Timo Forever, josta piti tulla Jet Timo -elokuvasarjan kolmas ja tähän mennessä pisin osa. Tässä kolmannessa osassa päätettiin mystisen viittapellen (Timo Pääskynkivi) roolihahmoa syventää kertomalla viittaan kääriytyneen sankarin persoonasta ja elämästä enemmän. Elokuvaa ohjaamaan ryhtyivät Mikko Lankinen ja Riku Kekkonen, jotka myös käsikirjoittivat elokuvan. Kuvausten aikana elokuvan juoni muuttui moneen otteeseen, jolloin jo kuvattuihin otoksiin piti keksiä täyteotoksia. Tämän lisäksi muutaman kuvaussession ääninauhat korruptoituivat välineistön kärsiessä vahinkoa, joten osa jo kuvatuista kohtauksista jouduttiin jälkiäänittämään. Lopulta Jet Timo Forever:n kuvaukset saatiin purkkiin ja elokuvaa päästiin leikkaamaan. Jet Timo Forever tullaan julkaisemaan vuoden 2009 kevätpuoliskolla.
Tuotanto
Vuosi 2002
- JetTimo (2002)
- Kärsämäen Aluetelevision mainos (2002)
- Mursu (2002)
- Kaupungin äijät (2002)
- Kunnonreitti (2002)
- Leveäkuljetus (2002)
- Haloo? (2002)
- Talviurheilua (2002)
- Sammakkomies (2002)
- BMX (2002)
Vuosi 2003
- Mursu 2 (2003)
- Norjalaiset (2003)
- Saalistaja (2003)
- Sammakkomiehen paluu (2003)
- Mursu III (2003)
- Källi (2003)
- Leuanveto (2003)
- MegaShit (2003)
- Portto (2003)
- Punkka (2003)
- Virtsakisa (2003)
- Ylioppilas (2003)
Vuosi 2004
- Norjalaiset II (2004)
- Peedron matkassa (2004)
- Timo ja Kalusteet (2004)
- Villa Takki (2004)
- HanduJopi (2004)
Vuosi 2005
Vuosi 2006
- JetTimon paluu (2006)
- Kuningaspeto: Metro (2006)
- Pizza Keijjo (2006)
- Kaamea kanuuna -mainosirvailu (2006)
- Pimeys (2006)
