Jo-Jo the Dog Films
Findiepedia
Jo-Jo the Dog Films on pääasiassa viestinnän opiskelijoista koostuva, Torniossa sijaitseva omakustanne -elokuvia valmistava ryhmä. Jo-Jo the Dog Films perustettiin kesällä 2007. Ryhmän alaisena on valmistunut 12 elokuvaa. Ryhmä tunnettaneen parhaiten kauhukomediasta Bunny the Killer Thing ja komediasta Peto.Ryhmän lyhytelokuvia on nähty elokuvafestivaaleilla Suomen lisäksi Alankomaissa, Australiassa, Brasiliassa, Englannissa, Espanjassa, Etelä-Afrikassa, Italiassa, Maltalla, Saksassa, Sveitsissä, Ukrainassa, Venäjällä sekä Yhdysvalloissa. Kahdella ryhmän lyhytelokuvalla on myös yhdysvaltalainen levittäjä. Tällä hetkellä elokuvaryhmällä on jälkituotannossa lyhytelokuva Viimeinen liftari.
Jo-Jo the Dog Films aloitti toimintansa Vieremällä Pohjois-Savossa 2007, mutta on sittemmin muotoutunut torniolaiseksi ryhmäksi.
Sisällysluettelo |
2010
The Human Sculptures tuli toiseksi 48 tunnin elokuvantekokilpailussa nimeltään PlayOFF 2010. I Had a Girlfriend sijoittui toiseksi filmmakeriq.com -sivuston järjestämässä Film Noir Video Contest -kilpailussa.
2011
Ryhmän lyhytelokuva Peto voitti syksyllä 2011 kansainvälisten lyhytelokuvien kilpasarjan Screen Stockport Independent Short Film and Television Festival -elokuvafestivaaleilla Englannissa. Saman vuoden joulukuussa Peto voitti parhaan lyhytelokuvan palkinnon Italiassa Valpolicella Film Festival -nimisillä elokuvafestivaaleilla San Pietro in Carianon kaupungissa.
Bunny the Killer Thing voitti lyhytelokuvien kilpasarjassa kaksi kategoriaa vuonna 2011 Cinefantasy International Fantastic Film Festival -elokuvafestivaaleilla São Paulossa, Brasiliassa. Elokuva voitti kategoriat Audience Choice Award (Yleisön suosikki) ja Best Creature Award (paras "olento"). Elokuva on nähty myös mm. 22nd San Sebastian Horror and Fantasy Film Festival -elokuvafestivaaleilla Espanjassa, jossa elokuvalla oli myös teoreettinen mahdollisuus päästä kilpailemaan Golden Méliès -palkinnosta. Kyseinen palkinto myönnetään Euroopan parhaalle fantasiaelokuvalle, ja San Sebastianin festivaalien kilpasarjasta valittiin yksi elokuva tavoittelemaan Golden Méliès -palkintoa. Bunny the Killer Thing nähtiin myös Rakkautta & Anarkiaa 2011 -elokuvafestivaalien Splatter-ilta -näytöksessä, jossa se voitti näytöksen parhaan elokuvan palkinnon.
Serious Stuff for the Runners valittiin finalistielokuvien joukkoon National Film Challenge 2011 -kilpailussa, joulukuussa 2011. Elokuva voitti kilpailussa kolme palkintoa; paras käsikirjoitus, paras puvustus (jaettuna toisen kisaelokuvan kanssa) sekä paras Period Piece -genren käyttö.
Quiet You voitti 48 Hour Film Challenge -lyhytelokuvakilpailun 2011. The Chair tuli toiseksi PlayOFF 2011 -lyhytelokuvakilpailussa 2011.
2012
Joonas Makkonen sai Special Merit Award for Outstanding Writing -palkinnon yhdysvaltalaiselta Winter Shorts Film Festival 2012 -elokuvafestivaalilta, Jo-Jo the Dog Films -ryhmän elokuvien Peto ja Quiet You perusteella.
Huhtikuussa 2012 ryhmän elokuvat Serious Stuff for the Runners, Peto ja Janne Anttilan esittelyvideo sijoittuivat Filmi- ja Videokuvaajien liitty ry:n SM-kilpailuissa.
Toukokuussa 2012 Peto sijoittui kolmanneksi H2T Festival 2012 -elokuvafestivaaleilla Helsingissä.
Jäsenet
- Janne Anttila
- Tomi Kerminen
- Heikki Kivijärvi
- Matti Kiviniemi
- Maria Kunnari
- Tuomo Marttinen
- Joonas Makkonen
- Tuomas Massa
- Marika Pekkarinen
- Tero Saikkonen
Ei-aktiiviset Jäsenet
- Marko Laitinen
- Kalle Partanen
- Kirsi Rissanen
- Arho Tuomivaara
- Hans Åkerlund
Elokuvat
- Viimeinen liftari (2012, jälkituotannossa)
- Male Bonding (2012)
- Serious Stuff for the Runners (2011)
- Quiet You (2011)
- The Chair (2011)
- Janne Anttilan esittelyvideo (2011)
- Peto (2011)
- Bunny the Killer Thing (2011)
- I Had a Girlfriend (2010)
- The Human Sculptures (2010)
- Ulkopaikkakuntalainen (2010)
- Auttava käsi (2010)
- Jouko Mikkolan ihme (2010)
- Making the Soup (2009)
- Isoäidin sienikeitto (2009)
Nippelitietoa
- Jo-Jo the Dog Films sai nimensä Jo-Jo-nimisestä koirasta.
- Ryhmän elokuvista ainoastaan Ulkopaikkakuntalaisessa ja Janne Anttilan esittelyvideossa ei nähdä ollenkaan ryhmän introvideota tai logoa. Kummassakaan edellä mainituista elokuvista ei ollut ollenkaan alku- tai lopputekstejä.
- Suurimmassa osassa ryhmän elokuvista nähdään elokuvan alussa ryhmän introvideo , sekä lopputekstien lopuksi lyhennetty ja äänetön versio introvideosta. Poikkeuksina Ulkopaikkakuntalaisessa ja Janne Anttilan esittelyvideossa ei ollut ollenkaan ryhmän logosta versiota, I Had a Girlfriendissä on vain pieni ryhmän logo lopputeksteissä ja The Chairissa taas introvideo on lyhennetty ja äänetön.
