Indietaivas
Findiepedia
Indietaivas on 27. toukokuuta 2008 perustettu suomalaisiin elokuviin liittyvä Internet-palvelu, joka tarjoaa myös ilmaisen palvelintilan videoille. Lisäksi sivusto toimii elokuvatekijöiden keskustelu-, promootio- ja rekrytointikanavana. Palvelussa olevat vanhemmat tiedot on haettu entisestä FinFilms-palvelun tietokannoista. Kuitenkin kaikki toiminnallisuudet ohjelmoitiin ajanjaksolla 1. huhtikuuta 2007 – 23. toukokuuta 2008 kokonaan uudestaan. Palvelun on rakentanut entisen FinFilmsin tapaan Tero Ojala.
Palvelussa kävi vuoden 2010 tammikuussa 15 494 vierailijaa ja elokuvia katsottiin eri IP-osotteista noin 36 694 kertaa. Indietaivaassa on 2893 rekisteröitynyttä käyttäjää ja 438 suoraan sivulta katsottavaa teosta (8. huhtikuuta 2010, lähde: Google Analytics ja Indietaivaan tietokanta).
Sivuston ylläpitoa ja jatkokehitystä hoitaa kaksi yritystä: Indietaivas sekä Digitaali Oy.
1. tammikuuta 2009 Indietaivaan ulkoasu uudistettiin kokonaan ja sivustolle tuli monia parannuksia. Esimerkiksi sivuston videoiden laatua parannettiin ja niiden tiedostokokoa pienennettiin.
12. tammikuuta 2010 Indietaivas nosti videoiden maksimiresoluution HD Ready-tasoiseksi. Indietaivas on tällä hetkellä ainoa suomalainen palvelu, jonne voi lisätä ilmaiseksi HD-laatuisen elokuvan ilman pituusrajoituksia.
