Black Lion

Findiepedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Black Lion on vuonna 1999 perustettu elokuvatuotantoyhtiö. Yhtiön toiminta keskittyy elokuvien, TV-ohjelmien sekä markkinointimateriaalien tuottamiseen, valmistamiseen ja levittämiseen. Yhtiön omistavat Miika J. Norvanto ja Pertti Huotari.


Sisällysluettelo

Historia

1999 - 2002

1999

Kaksi lukioikäistä kaverusta, Miika J. Norvanto ja Pertti Huotari, olivat innokkaita elokuvien harrastajia. Tammikuussa 1999 Miika J. Norvanto oli saanut valmiiksi ensimmäisen kokoillan videoelokuvansa James Blond ja Kultainen Tuska. Kyseinen elokuva oli tarkoitettu vain kaveriporukan nähtäväksi, mutta se antoi kipinän tuleville projekteille. Elokuvan tekemisen maailma kiehtoi Norvantoa kovasti ja kameratekniikan kehittyminen sekä tietokonepohjaisten editointilaitteiden tuomat mahdollisuudet innostivat uuden elokuvaprojektin aloittamiseen.

Kesällä 1999 syntyi kaverusten kesken haave oman kokoillanelokuvan tekemisestä. Käsikirjoitus valmistui kesän aikana ja aloitettiin suunnittelemaan sen käytännön toteutusta. 31.8.1999 perustettiin Black Lion -elokuvatuotantoyhtiö Barbaarit menneisyydestä -kokoillan elokuvan valmistamisen mahdollistamiseksi. Yrityksen omistajina olivat tällöin Miika J. Norvanto, Pertti Huotari ja Pertin isoveli Heikki Huotari. Vuosi 1999 kului pääasiassa yritystoiminnan käynnistämisen merkeissä sekä rahoituksen keräämisessä elokuvan tekemistä varten.


2000

Vuonna 2000 Barbaarit menneisyydestä –elokuva siirtyi tuotantoon. Kevään aikana hankittiin rahoitusta sekä rekvisiittaa. Elokuvaa kuvattiin koko kesän ajan ja kuvauksiin osallustui yli 50 henkilöä. Kuvauspäiviä kertyi 40. Elokuvan budjetti oli lopulta 34 000 €.


2001

Vuoden 2001 aikana kuvattiin lisäkuvauksia Barbaarit menneisyydestä –elokuvaan. Alkuvuodesta investoitiin myös tietokonepohjaiseen edittiin, jotta elokuva voitaisiin saada valmiiksi. Vuosi vietettiin lähes kokonaan elokuvan jälkituotannon parissa. Barbaarit menneisyydestä sai ensi-iltansa 16.11.2001. Loppuvuonna 2001 alkoi elokuvan esityskiertue elokuvateattereissa ja festivaaleilla.


2002

Vuosi 2002 keskittyi Barbaarit menneisyydestä –elokuvan esittämiseen elokuvateattereissa ja erilaisissa tapahtumissa ympäri Suomea. Elokuva keräsi lopulta yli 2000 katsojaa. Vuoden 2002 aikana valmistui Sotkamo-Vuokatti –esittelyvideo, radiomainoksia, Arpa-lyhytelokuva sekä Northerille LIVE-keikkataltiointeja.


2003 - 2005

2003

Vuonna 2003 Black Lion investoi TV-tuotantolaitteistoon ja alkoi valmistamaan viikoittain kahta eri ohjelmaa Kajaani-TV:lle. Loppuvuodesta lanseerattiin Black Lionin oma TV-formaatti Kinoteekki, joka keskittyi esittelemään ja arvostelemaan uutuuselokuvia. Kesällä 2003 valmistettiin yhteistyössä ohjaaja Tapio Suomisen kanssa Swamp Soccer Magic -dokumentti. Vuoden aikana valmistui lopulta yli 70 TV-ohjelmaa.


2004

Vuonna 2004 Black Lion täytti 5 vuotta. Vuoden aikana Black Lion keskittyi TV-ohjelmien ja markkinointimateriaalien valmistamiseen. Vuoden 2004 aikana valmistettiin yli 100 TV-ohjelmaa, joista viikoittain valmistettiin Vartin visiitti ja Kinoteekki -ohjelmia. Lisäksi valmistettiin mm. Kulttuurifoorumia, Europarlamenttivaalikeskustelu sekä lukuisia mainoksia ja muita ohjelmia. Black Lion valmisti myös LIVE-keikkataltiointeja ja making ofin Northerille Norther Spreading death –DVD:lle.

Loppuvuodesta valmistui Kainu –lyhytelokuvan tiimoilta making of –materiaalia ja dokumentteja. Lisäksi Black Lion sai valmiiksi Pronssivaluma 2, Maailmannapa ja Kyproksen suurlähettilään Kainuun vierailu -dokumentit.


2005

Black Lionin lopetti toimintansa Kajaani-TV:ssä Vuoden 2005 alussa. Samalla päättyi Vartin visiiti ja Kinoteekki -ohjelmien tekeminen. Black Lion karsi turhia toimintoja ja alkoi keskittymään pitkäkestoisempiin projekteihin.

Vuoden 2005 aikana Black Lion valmisti markkinointimateriaalia LEVIN matkailulle, Hydroblaster –lyhytelokuvan, tunnin mittaiset dokumentit Sairasvuoteen saarna ja Taekwondon liikesarjojen EM-kilpailut 2005. Sairasvuoteen saarna pääsi levitykseen TV7-kanavalle sekä SAT7-kanavalle arabiaksi dubattuna.

Vuoden 2005 aikana tehtiin yhteistyötä ohjaaja Tapio Suomisen kanssa valmistamalla Summer Biathlon -dokumentti Eurosportille ja Kainuu -dokumenttia Kainuun maakuntahallinnolle.

Vuoden kohokohtiin kuului myös Hydroblaster -lyhytelokuvan festivaalivoitto Ryttylän Nuorten kesän lyhytelokuvafestivaaleilla. Myös Kameralehti palkitsi elokuvan.


2006 - 2008

2006

Keväällä 2006 valmistui Kainuu -dokumentti yhteistyössä ohjaaja Tapio Suomisen kanssa. Kevään aikana kuvattiin myös kahta lyhytelokuvaprojektia Kultainen keskitie ja Käytävä, jotka valmistettiin yhteistyössä Sotkamon ja Kajaanin seurakuntien kanssa. Käytävä -elokuva voitti ELSA-palkinnon Ryttylästä ja parhaan lyhytelokuvan palkinnon Sysmän lyhytelokuvafestivaaleilta.

Black Lionin henkilöstö piti hauskaa valmistamalla kesän aikana Batman & He-Man –lyhytelokuvan.


2007


Black Lion kuvasi Isän koti –lyhytelokuvaa kesän 2007 aikana. Kesällä valmistui myös lyhytelokuva Bileet. Syksyllä 2007 alkoi Risteys -lyhytelokuvaprojektin valmistaminen yhteistyössä Sotkamon seurakunnan kanssa.


2008

Black Lionin ja Sotkamon seurakunnan yhteistyöprojekti Risteys –lyhytelokuva sai ensi-iltansa 25.5.2008. Risteys voitti myös ELSA-palkinnon Life 08-tapahtumassa Ryttylässä.

Vuoden 2008 aikana valmistui myös mm. Sanansaattajien 35-vuotisjuhlavideo ja markkinointimateriaalia Päätalo-elokuvan tiimoilta sekä Lahjaksi annettu -lyhytelokuvaprojekti käynnistettin Sotkamon seurakunnan kanssa.


2009 - 2010

2009

Vuonna 2009 Black Lion täytti 10 vuotta. Vuoden aikana valmistui markkinointimateriaalia Rööperi, Ralliraita ja Havukka-ahon ajattelija –elokuviin. Black Lionin ja Sotkamon seurakunnan yhteistyöprojekti Lahjaksi annettu –lyhytelokuva sai ensi-iltansa 24.5.2009. Black Lion myös lanseerasi VERSOVA PUU-videokirjaston, jonka tuotteita myydään Black Lionin verkkokaupan kautta.

Black Lion aloitti Misty Friday Filmsin tuottaman ja valmistaman Miika Ullakon kokoillanelokuvan Mitä meistä tuli levittämisen. Elokuva sai ensi-iltansa 35 -millisenä filmikopiona Helsingin Kinopalatsissa 11.12.2009. Vuoden loppuun mennessä se ehti kerätä jo yli 2000 katsojaa.


2010

Vuosi 2010 jatkui Mitä meistä tuli –elokuvan levittämisen parissa. Tammikuussa käynnistyi myös Black Lionin ja Sotkamon seurakunnan yhteistyöprojektin Samarialainen –lyhytelokuvan kuvaukset.


Tuotanto

Elokuvat


Dokumenttielokuvat


Making of -dokumentit


Musiikkivideot


Esittelyvideot

  • Alussa oli näky - Sanansaattajat 35 vuotta (2008)
  • Levi (2005)
  • Sanansaattajat 30 vuotta (2003)
  • Kajaanin AMK 10 vuotta (2002)
  • Sotkamo - Vuokatti (2002)


TV-Ohjelmat

  • IPC-2009 (2009)
  • Kinoteekki (2003 - 2005)
  • Vartin visiitti (2003 - 2005)
  • Kulttuurifoorumi (2003 - 2005)
  • Vaaliohjelmat (2003 - 2004)
  • Kesä-extra (2003)
  • Ruokavisiitti (2003)


Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut